Historiallisten romaanien tekijänä
vuosikymmeniä kestäneen kirjailijanuran luonut Pirjo Tuominen on
2010-luvulla keskittynyt nykypäivään sijoittuvaan Mailis Sarka
-dekkarien sarjaan. Osia on ilmestynyt teos per vuosi, ja tuorein
sarjan osa on tänä vuonna ilmestynyt Varjo vierellä käy (Tammi, 2015). Sarjan päähenkilönä nuuskii
varmastikin Agatha Christien Mrs. Marplesta mallia ottanut yli
seitsenkymppinen Mailis Sarka. Christien dekkareista poiketen Tuomisen
kirjasarjassa rikokset ja niiden selvittely on lähinnä sivuseikka
kirjan pääjuonen painottuessa Sarka-rouvan muuhun touhuiluun.
Tapahtumien
keskiössä on useimmiten Sarkan kotikaupunki, paperiteollisuudesta
elinvoimansa aikoinaan ammentanut Jyrkänkoski, joka erehdyttävästi
muistuttaa Mäntän, Valkeakosken ja (Tuomisen oman kotikaupungin)
Sastamalan yhdistelmää. Esimerkiksi Mäntän tavoin
paperiteollisuuden raunioille on kahdessa viimeisimmässä
Sarka-kirjassa noussut laadukkaat taide- ja teollisuusmuseot. Mäntän
museoiden tavoin näissä esitellään patruunan suvun kotikartanoa,
sen keräämää arvotaidetta sekä tehtaan historiaa. Vanhojen
paperiteollisuuskaupunkien tavoin kirjojen Jyrkänkoskea hallitsee jo
vanhaa maailmaa edustava paperipatruuna, jonka sukuun Mailis Sarkakin
kuuluu. Kirjojen miljööseen onkin ollut mukava solahtaa, koska itse
olen lapsena asunut sekä Mäntässä että Valkeakoskella.
Mailis Sarka on
aktiivinen leskimummo, joka harrastaa rikosten nuuskimisen ohessa
taidemaalausta, museosäätiössä touhuamista sekä mökkeilyä niin kotikaupungissaan sijaitsevalla kesämökillään kuin Turkissa
sijaitsevassa englantilaisen arkeologi-miesystävänsä huvilalla.
Varjo vierellä
käy -teoksen dekkaripuoli on otettu suoraan elävästä
elämästä; aiheena on viime vuosina surullisen yleisiksi nousseet
ns. myrkkyhoitajatapaukset, joissa kotisairaanhoitajat ovat
myrkyttäneet iäkkäitä potilaitaan milloin minkäkin motiivin
vuoksi. Tuomisen teoksessa myrkkyhoitajatarina on täysin yksi yhteen
Helsingin käräjäoikeudessa 2010 (ja hovioikeudessa 2012)
elinkautiseen mm. useista murhista ja murhan yrityksistä tuomitun
hoitajan tarinan kanssa.
Tämä Sarka-sarjan
viides osa jätti dekkari-osuudestaan hyvin inhottavan olon. Ehkä se
johtuu siitä, että tarina oli suoraan todellisuudesta. Muiden
kirjojen rikostarinat ovat enemmän kirjailin omaa mielikuvitusta,
vaikka niissäkin on viitteitä tosielämän tapahtumiin. Jollain
tavalla tämä myrkkyhoitajatarina on myös yllättäen hyvin
laimeasti kirjoitettu, toisin kuin oikeasti kauhua ja jännitystä
aikaansaaneet aikaisemmat Sarka-tarinat. Itse koen, että
myrkkyhoitaja-juttuja on viime vuosina ollut niin paljon esillä
mediassa, ettei aihepiiristä jaksaisi enää viihdekirjallisuudesta
lukea. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että päähenkilön kanssa
samanikäistä kirjailijaa itseään kiinnostaa vanhustenhoito ja
siihen liittyvät karmeudet.
Dekkariosuuden
laimeudesta huolimatta kirja oli mukava lukea. Jälleen pääsi
katsomaan, mitä kaikkea Mailis Sarka tällä kertaa huseeraa.
Teksti etenee sujuvasti ja sitä on helppo ja nopea lukea. Jos ei
kuitenkaan ole aikaisemmin lukenut näitä Tuomisen Sarka-kirjoja,
suosittelen aloittamaan tämän viidennen osan sijasta sarjan
ensimmäisestä, vuonna 2011 ilmestyneestä, teoksesta Tuonelan
joutsen.
Tällaiset "Mailis Sarka -sarjakirjat" eivät koskaan pääse Finlandia-ehdokkaiksi, mutta ilman
tämänkaltaista "peruskauraa" suomalainen kirjallisuus
olisi varsin puutteellista. Kukaan ei syö joka päivä sisäfilettä,
vaan arki mennään jauhelihalla. Eivätkä kaikki edes pidä
sisäfileestä..