Jung Chang: Kiinan viimeinen keisarinna

Moni varmasti muistaa Bernardo Bertoluccin hengästyttävän eksoottisen, yltäkylläisen, surullisen ja koskettavan elokuvan Viimeinen keisari vuodelta 1987. Elokuva kertoo 2-vuotiaana Kiinan keisariksi kruunatusta Pu Yi -pojasta. Jung Changin perusteellinen (528 sivua) elämäkerta Kiinan viimeinen keisarinna (Seven/Otava 2014, suom. Jaana Iso-Markku) käy läpi Pu Yi'n keisariksi valinneen leskikeisarinna Cixin elämäntarinan.

Changin teoksen päähenkilö Cixi oli poikkeuksellinen henkilö poikkeuksellisessa kulttuurissa, joka halusi ja uskalsi ryhtyä Qing-dynastian ensimmäiseksi naishallitsijaksi. Hän syntyi virkamiesperheeseen vuonna 1835 ja 16-vuotiaana hänet valittiin yhdeksi silloisen keisari Xiangfengin jalkavaimoista.

Jäätyään leskeksi Cixi hallitsi Kiinaa vuodesta 1861 aina vuonna 1908 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka. Koska kiinalaisessa kulttuurissa nainen ei missään tapauksessa voinut toimia hallitsijana eikä työskennellä miesten kanssa, joutui Cixi käytännössä hallitsemaan ensin poikansa keisari Tongzhin nimissä ja myöhemmin, tämän kuoltua, keisariksi nimeämänsä sukulaispoika Guangxun nimissä. Vain muutama tunti ennen omaa kuolemaansa Cixi nimitti keisariksi pienen sukulaispoikansa Pu Yi'n.

Luonteeltaan Cixi oli musiikkia rakastava, nauravainen, älykäs, uudistushaluinen ja sovitteleva eli tiukan hallitsijanroolin takaa löytyi inhimillinen nainen. Keisarinnana hän teki paljon uudistuksia tuoden hyvin vanhanaikaisen valtakuntansa keskiajasta nykyaikaan. Cixin valtakaudella Kiinassa otettiin käyttöön moderniin valtioon oleellisesti liittyvät rautatie, lennätin, puhelin, sähkö, länsimainen lääketiede sekä nykyaikainen armeija, kaupankäynti ja diplomatia. Lisäksi Kiinan vuosituhansia vanha koulujärjestelmä uusittiin ja mallia otettiin länsimaisista kouluista ja yliopistoista. Myös lehdistö sai Kiinassa ennennäkemättömän sanan- ja lehdistönvapauden.

Changin elämäkerta on hyvin perusteellinen ja kertoo Kiinan 1800-luvun loppuvuosikymmenten poliittisista kiemuroista välillä jopa tuskastuttavan yksityiskohtaisesti ja puuduttavasti. Samaan aikaan kirja on kuitenkin hyvin mielenkiintoinen valaistessaan Kiinan ikiaikaisia tapoja ja kulttuurisia perinteitä. Teos auttaa ymmärtämään kiinalaisten pitkää historiaa ja ajattelutapaa.

Kirjan luettuaan huomaa todellakin oppineensa taas paljon uutta ja tuntee itsensä aikaisempaa sivistyneemmäksi. Suosittelen leskikeisarinna Cixin elämäkertaa kaikille, jotka pitävät myös Bertoluccin Viimeinen keisari -elokuvasta ja joita runsas sivumäärä sekä kiinalaisen poliittisen historian tarkka kuvaus ei etukäteen pelästytä.