Taianomainen folk-rock -ilta 4.12.2015: Greenrose Faire

Perjantai-iltana 4.12.2015 vietettiin Taianomaista folk-rock -iltaa Tampereen Ylioppalisteatterilla. Toiset muistanevat ylioppilasteatterin tilat paremmin elokuvateatteri Ilveksenä tai I-Klubina. Illan esiintyjänä oli keskiaikahenkistä folk-rock -musiikkia soittava Greenrose Faire. Kyseessä oli bändin tämän vuoden keikkojen päätöskonsertti.

Tilaisuus oli sympaattisen kotikutoisesti järjestetty. Pääsylippujen ja fanituotteiden myyntipisteisiin sekä moniin muihin tehtäviin oli pestattu esiintyjien perheenjäsenet, sukulaiset, ystävät ja tuttavat. Lipunmyynnissä kävivät vain setelit ja kolikot ja nekin mieluiten tasarahana. Itse konsertti koostui kahdesta 45 minuutin setistä.

Greenrose Faire oli kokenut kokoonpanovaihdoksia sen jälkeen, kun olen itse viimeksi nähnyt bändin keikalla. Tästä on tosin aikaa jo vuoden verran. Oktaavimandoliinia soittanut Jupe Hirsimäki oli vaihtunut uuteen basistiin Jari Tiittolaan ja bändin alkuperäinen basisti Niilo Sirola oli siirtynyt busukin varteen. Tosin illan aikana ilmeni, että keikka oli Tiittolalle viimeinen Greenrose Fairen riveissä. Tulossa on siis jälleen miehistönvaihdos. Bändin uusin viulisti Hanna Heinonen oli taitavin niistä kolmesta viulistista, jotka olen itse bändin riveissä viime vuosina nähnyt.

Laulaja Salla Rimmin heleän kaunis lauluääni ei sen sijaan ollut onneksi muuttunut mihinkään. Myös bändin suvereeni liideri ja biisintekijä, rumpali Tomi Hyttinen paukutteli jälleen rumpusetistään mukaansatempaavia keltti- ja folk-tyylisiä rytmejä. Useammankin kerran tuli mielikuva tamppaantuneeseen ratsupolkuun iskevistä kavioista.

Bändillä oli mukanaan myös pari vierailevaa soittajaa; kaksi viulistia ja harpisti. On upean kuuloista, kun viulut soivat taitavasti yhteen. Harmillisesti harppu jäi herkkä-äänisenä soittimena muun soitannon alle. Ja heille, jotka ihmettelevät miksi peruskoulussa opetetaan nokkahuilun soittoa ja tarvitseeko sellaista osaamista kukaan koskaan missään, tuli todistetuksi, että ainakin Greenrose Faire -niminen laulu- ja soitinyhtye hyödyntää nokkahuilua tehokeinona parissa biisissään.

Konsertti sisälsi kappaleita tasaisesti kaikilta kolmelta levyltä Neverending Journey (2011), My Home Is Where My Heart Is (2013) ja Feed The Flames (2015). Itselleni läheisimmät biisit olivat ensimmäinen levyn kappaleet, koska ne kuultiin aikoinaan myös omissa häissäni. Siten myös tällä keikalla parhaaseen tunnelmaan pääsin muun muassa kappaleiden The Old Knight, Beggars and Thieves, Greenrose´s Faire ja Legend of the Woods aikana. Toki uudempikaan tuotanto ei kalpene näiden rinnalla, kuten uusimman levyn nimikappale Feed The Flames.

Myös visuaalinen puoli oli jälleen hyvin hallussa. Esiintyjien asut, taustakangas, lavan ruusuköynnökset ja jopa lipunmyynnin aarrearkkua muistuttava pieni puulipas olivat mietittyjä yksityiskohtia tyylikkäässä kokonaisuudessa. Ja kuten jokaisella näkemälläni kyseisen bändin keikalla, tälläkin kertaa Greenrose Fairen jäsenet olivat iloisia, hyväntuulisia ja nauttivat lavalla olemisesta ja esiintymisestä.

On upeaa, että tuollaisia keikkatilaisuuksia järjestetään. Hieman talkootyylillä, omakustanteena, mutta tinkimättä tyylistä ja hyväntuulisuudesta. Väkeä paikalla oli ehkä 80 henkeä. Enemmänkin olisi mahtunut. Toivoisin, että ihmiset lähtisivät katsomaan myös muita bändejä kuin niitä, jotka soivat kyllästymiseen asti radioiden soittolistoilla. Radiokanavillahan ei nykyään enää soiteta juuri mitään muuta kuin suurten levy-yhtiöiden ja mediatalojen välisessä bisneksessä sovitut artistit. Vain uskaltautumalla soittolistojen ulkopuolelle voi löytää oikeasti uutta musiikkia ja kiinnostavia bändejä.

Kuva: www.greenrosefaire.com