Pirjo Tuominen: Varjo vierellä käy

Historiallisten romaanien tekijänä vuosikymmeniä kestäneen kirjailijanuran luonut Pirjo Tuominen on 2010-luvulla keskittynyt nykypäivään sijoittuvaan Mailis Sarka -dekkarien sarjaan. Osia on ilmestynyt teos per vuosi, ja tuorein sarjan osa on tänä vuonna ilmestynyt Varjo vierellä käy (Tammi, 2015). Sarjan päähenkilönä nuuskii varmastikin Agatha Christien Mrs. Marplesta mallia ottanut yli seitsenkymppinen Mailis Sarka. Christien dekkareista poiketen Tuomisen kirjasarjassa rikokset ja niiden selvittely on lähinnä sivuseikka kirjan pääjuonen painottuessa Sarka-rouvan muuhun touhuiluun.

Tapahtumien keskiössä on useimmiten Sarkan kotikaupunki, paperiteollisuudesta elinvoimansa aikoinaan ammentanut Jyrkänkoski, joka erehdyttävästi muistuttaa Mäntän, Valkeakosken ja (Tuomisen oman kotikaupungin) Sastamalan yhdistelmää. Esimerkiksi Mäntän tavoin paperiteollisuuden raunioille on kahdessa viimeisimmässä Sarka-kirjassa noussut laadukkaat taide- ja teollisuusmuseot. Mäntän museoiden tavoin näissä esitellään patruunan suvun kotikartanoa, sen keräämää arvotaidetta sekä tehtaan historiaa. Vanhojen paperiteollisuuskaupunkien tavoin kirjojen Jyrkänkoskea hallitsee jo vanhaa maailmaa edustava paperipatruuna, jonka sukuun Mailis Sarkakin kuuluu. Kirjojen miljööseen onkin ollut mukava solahtaa, koska itse olen lapsena asunut sekä Mäntässä että Valkeakoskella.

Mailis Sarka on aktiivinen leskimummo, joka harrastaa rikosten nuuskimisen ohessa taidemaalausta, museosäätiössä touhuamista sekä mökkeilyä niin kotikaupungissaan sijaitsevalla kesämökillään kuin Turkissa sijaitsevassa englantilaisen arkeologi-miesystävänsä huvilalla.

Varjo vierellä käy -teoksen dekkaripuoli on otettu suoraan elävästä elämästä; aiheena on viime vuosina surullisen yleisiksi nousseet ns. myrkkyhoitajatapaukset, joissa kotisairaanhoitajat ovat myrkyttäneet iäkkäitä potilaitaan milloin minkäkin motiivin vuoksi. Tuomisen teoksessa myrkkyhoitajatarina on täysin yksi yhteen Helsingin käräjäoikeudessa 2010 (ja hovioikeudessa 2012) elinkautiseen mm. useista murhista ja murhan yrityksistä tuomitun hoitajan tarinan kanssa.

Tämä Sarka-sarjan viides osa jätti dekkari-osuudestaan hyvin inhottavan olon. Ehkä se johtuu siitä, että tarina oli suoraan todellisuudesta. Muiden kirjojen rikostarinat ovat enemmän kirjailin omaa mielikuvitusta, vaikka niissäkin on viitteitä tosielämän tapahtumiin. Jollain tavalla tämä myrkkyhoitajatarina on myös yllättäen hyvin laimeasti kirjoitettu, toisin kuin oikeasti kauhua ja jännitystä aikaansaaneet aikaisemmat Sarka-tarinat. Itse koen, että myrkkyhoitaja-juttuja on viime vuosina ollut niin paljon esillä mediassa, ettei aihepiiristä jaksaisi enää viihdekirjallisuudesta lukea. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että päähenkilön kanssa samanikäistä kirjailijaa itseään kiinnostaa vanhustenhoito ja siihen liittyvät karmeudet.

Dekkariosuuden laimeudesta huolimatta kirja oli mukava lukea. Jälleen pääsi katsomaan, mitä kaikkea Mailis Sarka tällä kertaa huseeraa. Teksti etenee sujuvasti ja sitä on helppo ja nopea lukea. Jos ei kuitenkaan ole aikaisemmin lukenut näitä Tuomisen Sarka-kirjoja, suosittelen aloittamaan tämän viidennen osan sijasta sarjan ensimmäisestä, vuonna 2011 ilmestyneestä, teoksesta Tuonelan joutsen.

Tällaiset "Mailis Sarka -sarjakirjat" eivät koskaan pääse Finlandia-ehdokkaiksi, mutta ilman tämänkaltaista "peruskauraa" suomalainen kirjallisuus olisi varsin puutteellista. Kukaan ei syö joka päivä sisäfilettä, vaan arki mennään jauhelihalla. Eivätkä kaikki edes pidä sisäfileestä..