Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä

Virpi Hämeen-Anttilan Käärmeitten kesä (Otava, 2015) on toinen osa hänen dekkarisarjastaan, jonka ensimmäinen osa Yön sydän on jäätä julkaistiin 2014. Hämeen-Anttilan dekkarit sijoittuvat 1920-luvun alun Helsinkiin, jossa rikoksia harrastuksenaan tutkii nuori sisäasiainministeriön virkamies Karl Axel Björk.

Tarkalleen ottaen nyt kritiikkini kohteena oleva Käärmeitten kesä sijoittuu kevääseen ja alkukesään 1921. Tarina on tunnelmaltaan hyvin saman tapainen kuin Agatha Christien klassikkodekkarit. Kuten Christien monissa dekkareissa, tässäkin pääosassa ovat erilaiset myrkyt, joilla henkilöitä murhataan. Myös päähenkilö Björk itse on jonkinlaisessa morfiinikoukussa. Tämän avulla kirjailija koukuttaa epilogissa myös lukijan: eikö Björk olekaan päässyt eroon morfiiniriippuvuudestaan? Pakko odottaa mahdollista seuraavaa osaa Björkin rikostutkimuksista sekä tämän elämänvaiheista...

Tarina on hienovaraisesti kirjoitettu ilman nykyajan jännäreiden verellä ja raakuuksilla mässäilyä, jäämättä silti yhtään paitsi jännityksestä ja vanhan tyylin johtolangoista. Kirjailija luo myös taitavasti kuvan nuoren Suomen tunnelmista ja Helsingin modernista kaupunki-ilmapiiristä. Sääty- ja luokkajaot ovat vielä vahvasti olemassa, minkä Hämeen-Anttila tuo tyylikkäästi esiin esimerkiksi kirjassa esiintyvien henkilöiden käytös- ja puhetavoissa, kuitenkaan alleviivaamatta niitä sen enempää. Mielenkiintoista tutkittavaa ovat myös tuolle aikakaudelle sijoittuvat, kirjan sisäkansiin painetut, Helsingin asemakaavakartat.

Hämeen-Anttila korostaa tarinan sijoittumista 20-luvulle myös tekstityylillä, jossa hän käyttää monista sanoista niiden vanhaa kieliasua, kuten "huoneusto", "gummi", "kanttoori" tai "instituutsio". Myös stadin slangia esiintyy kirjassa varsinkin roistojen ja pojankloppien puheissa, mutta olematta sen enempää slangin asiantuntija arvelisin kirjassa käytetyn katuslanginkin edustavan ennemminkin "vanhan ajan Helsingin slangia" kuin nykypäivän slangipuhetta. Vaikka itse olen varsinainen kyylä ja pilkunviilaaja mitä tulee suomen kielen käyttöön ja oikeinkirjoitukseen, tässä tarinassa nykysuomesta poikkeava kirjoitusasu ei häiritse lainkaan, koska tyyli istuu niin saumattomasti tarinaan ja tekee siitä vain entistä autenttisempaa.

Tarinan myötä tulee hyvin selväksi kirjailijan laaja sivistys. Pelkän taustatutkimuksen avulla ilman vahvaa valmista tietopohjaa ei pysty kirjoittamaan näin tiedollisesti yltäkylläistä tarinaa. Hämeen-Anttila on ripotellut tekstiin valtavan määrän yksityiskohtia ja tietoa nuoren itsenäisen yhteiskunnan kuohunnasta ja jännitteistä, mikä ei kuitenkaan tunnu osoittelevalta. Vakoilu ja vastavakoilu, suojeluskunnat, kommunistit, rotuopit, Etsivä Keskuspoliisi, venäläiset emigrantit jne. uppoavat varsinaisen dekkaritarinan oheen niin sujuvasti, ettei tietomäärä tukahduta lukijaa vaan saa janoamaan lisää tietoa tuosta jännittävästi ajasta 1920-luvun alussa. On muistettava, että tarinan tapahtuma-aikaan Suomi on ollut itsenäinen kansakunta vasta reilut 3 vuotta.

Itseäni ilahdutti erityisesti ministeri Heikki Ritavuoren esiintyminen mukana tarinassa yhtenä sivuhenkilöistä. Muutamalla virkkeellä kirjailija maalaa päähenkilö Björkin esimiehestä Ritavuoresta lujan, vaativan, ahkeran ja oikeudenmukaisen henkilön muotokuvan. Pitääkö muotokuva sitten paikkansa, siihen en osaa ottaa kantaa perehtymättä ensin tarkemmin todelliseen sisäasiainministeri  Ritavuoreen.

On helppo suositella Käärmeitten kesää kaikille vanhan ajan dekkareista pitäville sekä Suomen 1920-luvun jännittävistä vaiheista kiinnostuneille. Tämän kirjan luettuani haluan ehdottomasti saada jostain käsiini myös Björkin rikostutkimusten ensimmäisen osan Yön sydän on jäätä.