Pedro Almodóvarin elokuva Julieta

Pedro Almodóvarin uusin elokuva Julieta (2016) on täysin erilainen kuin ohjaajalegendan aikaisempi tuotanto. Elokuvan henkilögalleriasta puuttuvat kaikki Almodóvarin filmien vakiohahmot; mukana ei ole yhtään nunnaa, narkkaria, homoa, lesboa, transvestiittia, elokuvaohjaajaa tai epätoivoista näyttelijää. Myös kaikki vakionäyttelijät puuttuvat. 

Yleensä Almodóvarin elokuvissa on totuttu väreihin, meteliin, säätämiseen ja häröilyyn eli kaikkiaan railakkaaseen elämään. Sen sijaan Julieta on yllättävän "tavallinen" draamaelokuva. Kerronta on tasaisen rauhallista ja värimaailma hillityn harmaata. Ehkä Pedro on tullut vanhaksi?

Tarina itsessään on täynnä ahdistavaa surua ja tragiikkaa, mitkä ilmaistaan niin ikään värittömästi mutta silti vahvasti. Julietan pääosassa on Julieta, yli viisikymppinen äiti, joka ei ole nähnyt tytärtään vuosiin. Tytär Antía on jättänyt äitinsä ja kotinsa täytettyään 18 eikä tämän jälkeen ole ottanut yhteyttä äitiinsä. Julieta on epätoivoisesti etsinyt tytärtään jo vuosia ja elokuvan kuluessa palaa muistoissaan nuoruuteensa ja Antían lapsuuteen.

Kaiken kaikkiaan Julieta on taitavasti rakennettu kokonaisuus äidin ja tyttären elämästä, jonka kulissit piilottavat jännitteitä ja ahdistusta. Silti elokuva ei ole lainkaan ahdistava, vaan Julietan tarinaa seuraa kiinnostuneena ja myötäeläen. Perinteistä Almodóvar-tyyliä odottaneet sen sijaan joutuvat pettymään elokuvan kerronnan ja visuaalisuuden persoonattomuuteen.

Näin ollen elokuvassa ei ole yhtään todella mieleenpainuvaa kohtausta, kuten vaikkapa loistavassa Volver-elokuvassa vuodelta 2006. Ehkä lähimmäksi näyttävää ja värikästä kohtausta Julietassa päästään junakohtauksessa, jossa Julieta on puettu ja stailattu maukkaasti 1980-luvun tyyliin.

Ystäväni, joka ei ollut aikaisemmin nähnyt yhtään Almodóvarin elokuvaa, tykkäsi Julietasta todella paljon. Elokuvan tunnelma vei hänet täysin mukanaan. Pedro Almodóvarin perustyyliä vieroksuvien kannattaa siten huoletta tarttua tähän elokuvaan.