Seinäjoen kaupunginteatteri: Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa, 30.4.2016

Kiireisen kevättalven ja kevään vuoksi on blogin päivittäminen ollut muutaman kuukauden jäissä, mutta tässä viimein uutta luettavaa.

* * *

Minulle tuli vappuaattona mahdollisuus nähdä Seinäjoen kaupunginteatterin tulkinta Jouko Turkan ja Juha Turkan käsikirjoittamasta Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa -näytelmästä. Esitys 30.4.2016 oli kevään viimeinen näytös. Alkuperäistä, Jouko Turkan Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatteriin 1996 ohjaamaa versiota en ole koskaan nähnyt. Seinäjoelle näytelmän ohjasi ja sovitti Antti Mikkola tuoden mukaan otteita myös nykyisestä 2010-luvusta.

Minulla ei ollut juurikaan etukäteistietoa kyseisestä näytelmästä, sen juonikuvioista tai alkuperäisversiosta Kellariteatterissa, ennakkoluuloja sitten senkin edestä. Joka tapauksessa alkuperäisversio Tampereella oli aikoinaan yleisömenestys ja jokainen näytös oli loppuunmyyty. Kuulemani mukaan Eila Roineen suoritus pääosassa oli ollut vaikuttava.

Seinäjoella Roineen saappaissa päätoimittaja Madamena nähtiin Mia Vuorela, vääpeli Erkki Erkkilänä ja samalla Jouko Turkan alter egona Jukka Puronlahti, Suomen nuorimpana filosofian tohtorina eli Pekka Himasena esikuvansa täydellinen kaksoisolento Topi Kohonen sekä Madamen tyttärenä Heruna loistava Anna Ackerman. Kohonen ja Ackerman ovat todella lahjakkaita nuoria näyttelijöitä, joiden suoritusta lavalla oli ilo seurata.

Mia Vuorelan tuskin oli kovin helppo sujahtaa Madamen rooliin, koska vertailua mestarillisen Eila Roineen alkuperäiseen roolisuoritukseen ei varmastikaan voinut välttää ainakaan niiden katsojien ajatuksissa, jotka olivat aikoinaan nähneet Roineen samaisessa roolissa. Vuorela suoriutui roolistaan eläkkeellä olevana, nuoreen parikymppiseen filosofiin rakastuneena naisena kuitenkin upeasti; hän oli yhtä aikaa sekä lempeä, hellä, ymmärtäväinen että tiukka ja vaativa.

Myöskin Jukka Puronlahdella oli tiukka tehtävä ottaa haltuunsa vääpeli Erkkilän rooli, johon oli vahvasti sekoitettu myös Jouko Turkan tosielämän persoona ja hahmo. Kiistellyn ja ristiriitaisen Jouko Turkan esittäminen uskottavasti mutta lämmöllä näytelmän nykyversiossa ei liene ollut helppo teko. Lavalla Puronlahti oli kuitenkin kuin luotu everstiksi/Turkaksi puhetyyliä, silmien paloa ja ylipäänsä hahmon fyysisyyttä myöten. 

Suurimman osan ajasta Puronlahden eversti/Turkka oli lavalla pelkissä valkoisissa pikkukalsareissa. En itse keksinyt mitään varsinaiseen juoneen liittyvää seikkaa, miksi hahmon olisi pitänyt olla lähes koko näytelmän ajan pelkissä kalsareissa, mutta ilmeisesti sillä haluttiin muistuttaa Turkan tavasta painottaa liikunnallisuutta, fyysisyyttä ja suoranaista kropan urheilurääkkäämisen ihannointia, vaikkakin toisella tavalla kuin nykyajan kuntosali- ja fitnesbuumissa. Mielestäni kalsarien takapuolelle värjätty vauhtiraita ja sen ylenpalttinen alleviivaaminen kirjan tunkemisella kalsareihin perspuolelle oli kuitenkin turhaa komediallista osoittelua. 

Tekstiä näytelmässä riitti älyttömyyksiin asti. Näyttelijöillä on ollut vaativa tehtävä opetella niin suuri määrä osittain hyvinkin sekavaa ja kaoottista tekstiä ulkoa. Paatos oli välillä sellaista, ettei sisältöä jaksanut ymmärtää eikä keskittyä miettimään. Pohjimmiltaan tarinassa oli kuitenkin kyse siitä, että Jouko Turkka omana persoonanaan olisi halunnut kasvattaa nuoresta filosofi-Himasesta oikea mies. Siis "oikea mies" sellaisena, kuin Turkka termin itse mieltäisi. Näyttämölle tämän kasvattajatehtävän Turkka oli kuitenkin kirjoittanut everstin hoidettavaksi, ja everstihän muistuttaa hyvin paljon Turkkaa itseään.

Tekstin ja paatoksen määrän johdosta minulla oli vaikeuksia tajuta näytelmästä yhtään mitään ensimmäisen puoliajan aikana. Olen ilmeisesti liian yksinkertainen ihminen tällaisen vastaanottamiseen ja tottunut helppoon teatteriin. Kuitenkin väliajalla käymieni keskustelujen aikana näytelmän syvyys ja sanoma alkoivat aueta. Lopulta teos osoittautui äärimmäisen mielenkiintoiseksi ja hyvin paljon erilaisia ajatuksia ja pohdiskeltavaa herättäväksi kulttuurituotteeksi.

Näytelmään oli myös lisätty useita kohtauksia ja viittauksia vanhentuneeseen ja nykyisin kiviä pihaltaan kaivelevaan Turkkaan. Niiden kuvausten kautta Turkan tyyliin ja tapoihin suhtauduttiin kuitenkin hyvin ymmärtäväisesti ja lempeästi. Mitään ei silti sanottu suoraan, vaan viittaukset Turkan nykytilaan olivat hienostuneen hellävaraisia.

Antti Mikkolan ohjaus oli johdonmukaista ja tyylikkäästi analysoivaa muutamasta alleviivauksesta huolimatta. Lavastus oli pelkistetty, mutta sopi hyvin ympäristöönsä pienessä ja intiimissä kaupunginteatterin Elissa-studiossa. Tärkeänä osana lavastusta käytettiin myös videoseiniä sekä muutamia teknisiä juttuja, joilla onnistuttiin hämmentämään osa yleisöstä hyväksi toviksi. 

Ensin ajattelin, etten pysty kirjoittamaan tästä näytelmästä blogia lainkaan, koska tuntui etten saanut kunnolla otetta mistään esityksen osa-alueesta. Se tuntui sekavalta, käsittämättömältä, kummalliselta ja vaikealta. Esitys teki kuitenkin lähtemättömän vaikutuksen ja se on muhinut alitajunnassa niin, että lopulta minun oli pakko kirjoittaa teoksesta kritiikki pystyäkseni päästämään siitä irti. Teoksen juonta en ole tapojeni mukaan lähtenyt juurikaan avaamaan, koska mielestäni juoni on aina jotain ainutlaatuista ja yllättävää, joka katsojan (tai esimerkiksi kirjan lukijan) on löydettävä ja koettava itse, ensikertaisena kokemuksena.

Vaikka itse pääsin teoksen viimeiseen varsinaiseen näytäntöön, on mielenkiintoisen ja moniselitteisen teatterin ystävillä vielä muutaman esityksen verran mahdollisuus nähdä Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa, kun Seinäjoen kaupunginteatteri tuo esityksensä sen alkulähteille TTT:n Kellariteatteriin Tampereen Teatterikesässä elokuussa 2016. Suosittelen kaikkia ostamaan liput heti, sillä esitykset myydään takuuvarmasti nopeasti loppuun.