Kaari Utrio: Hupsu rakkaus

Kaari Utrion 1830-luvun Helsinkiin ja Kymenlaakson kartanoihin sijoittuvasta Hupsusta rakkaudesta (Amanita, 2017) voisin kirjoittaa täsmälleen samoin sanoin kuin kirjoitin kaksi vuotta sitten hänen edellisestä romaanistaan Paperiprinssistä (pääset lukemaan tuon blogin täältä). 

Tunnelma Hupsussa rakkaudessa on muiden Utrion epookkiromaanien tavoin pikkusievää ja porvarillista mamselleineen, helmapitseineen, kartanosaleineen ja herrasmiesten kunniakäsityksineen. Muuta yhteiskunnallista ajankuvaa tarinaan tuo muun muassa herännäisyys – jopa Paavo Ruotsalainen mainitaan kirkkoherran kahvipöydässä.

Vaikka romaani saa alkunsa Helsingistä, suurin osa tapahtumista sijoittuu kuvitteelliseen kymenlaaksolaiseen Angeren pitäjään. Pieni pitäjä on kaukana kaupunkien ja koko emämaan tapahtumista ja tärkeimmät juonittelut liittyvät siihen, kuka onnistuu pääsemään naimisiin kenenkin kanssa. Tarinan ytimessä onkin jokaisesta Utrion romaanista tuttu toisiinsa rakastunut pääpari, jonka tielle asettuu luonnollisesti monenmoista estettä, kunnes kaikenlaisen rämpimisen jälkeen ongelmat ratkeavat. Kovin paljon ei siis Hupsu rakkauskaan tästä peruskuviosta poikkea.

Kirjan komediallisuutta korostavat karrikoidut, stereotyyppiset henkilöhahmot. Päähenkilöinä tässä Utrion tuoreimmassa romaanissa ovat merikapteenin leski, opettajatar Hedda Becke sekä kotikartanoaan ja sen sahaa Venäjän armeijasta Suomeen hoitamaan palannut kapteeni Harry Lindmark. Utrio on ehdottoman taitava, suorastaan mestarillinen kuvaamaan parilla osuvasti valitulla täsmäsanalla henkilön luonteen, habituksen ja yhteiskunnallisen aseman. 

Myös ruokien kuvaajana Utrio on ilmiömäinen: hän kertoo tarkasti ja yksityiskohtaisesti kaikesta mitä töllien, tupien ja kartanoiden ruokapöydistä löytyy. Ja kaikki vastaa huolellisesti kulloisenkin romaanin tapahtuma-ajan todellisuutta. Utriohan on tehnyt miehensä, viime kuussa menehtyneen Kai Linnilän, kanssa jopa keittokirjan Linnan pidoista pappilan pöytään, Kaari Utrion romaanien herkut (Amanita, 2008), jossa he kertovat Utrion romaaneiden ruokalajeista ja niiden resepteistä.

Kaikesta huolimatta Hupsu rakkaus on yllättävän tasapaksu, puolivälin paikkeilla jopa tylsä, mitä on ikävä sanoa ääneen kovasti fanittamani Utrion teoksesta. Mutta kuten Paperinssin yhteydessä vuosi sitten kirjoitin, itse pidän eniten Utrion keskiaikaan sijoittuvista romaaneista, joissa tyylilaji ja tunteiden palo on jotenkin täysin eri luokkaa kuin epookkikomedioissa. 

Kuitenkin, jos nauttii viimeistellystä, huolellisesta tekstistä, jossa mikään ei häiritse ja ärsytä, vaan lukeminen on täysin vaivatonta ja rentouttavaa, voin lämpimästä suositella – jälleen kerran – Utrion teokseen tarttumista. Kaari Utrio todella osaa ammattinsa.

* * *

Olen jo vuosia ihmetellyt, miksi Utrion 2000-luvun epookkiromaaneista ei kuvata tv-sarjaa tai elokuvia. Meillä olisi Suomessa valmiina 1830-luvun kulisseja Helsingin Engel-keskustasta lähtien. Myös Utrion tarinoiden tapahtumat ovat kuin kuvausvalmiita kohtauksia, joihin ei paljoa lisädramatisointia tarvita. Suomessa on tehty hyvin vähän epookkisarjoja tai -elokuvia, lähinnä vain Hovimäki-sarja ja muutamat Timo Koivusalon elokuvat. Kovin suurta rutiinia meillä ei tämän genren osaamiseen ole, mutta nyt voisi olla jo aika alkaa ottaa Ruotsia kiinni tässä asiassa.